Mä oon monen ihmisen ajatuksia lukenu ja kuunnellu, mä oon tutustunu monen eri ihmisen elämänkatsomukseen, omakuvaan ja unelmiin, ja oikeesti suurimmalla osalla se vaan on niin, miten se ei koskaan voi olla. En halua latistaa teidän unelmia, enkä halua olla ilkeä, vaan haluan auttaa, haluan kertoa, haluan neuvoa, koska mä uskon tietäväni sen salaisuuden. Ja mä pystyin olemaan kaunis ja onnellinen, vaikka mä olen vakavasti ylipainonen. Joten onnellisuus tai kauneus, siis nimenomaan se miltä itsestä tuntuu, ei liity mitenkään omaan ulkonäköön. Se juttu, se kipinä, jonka tarvii saavuttaakseen sellasen elämän, kun oikeasti haluaa, syttyy pään sisällä, eikä siihen voi vaikuttaa kukaan muu kuin itse.
Mä en osaa sanoa pystyykö kaikki siihen, mä en osaa sanoa onko se helppoa, mutta veikkaan, että ei ole. Mä itse saavutin sen hyvän olon oman vakavan sairauteni jälkeen, jolloin näin aivan kaiken, koko maailman uusin silmin. Musta tuntu, kun mä olisin vasta syntynyt maailmaan, kun mä olisin heränny kuolleista tai vaihtanut maapallon taivaaseen. Kaikki oli niin kaunista, kun vaan osas katsoo sillä oikeella tavalla. Eikä tää tarkota sitä, että kaikkien pitäs ensin sairastua masennukseen ja sen jälkeen toipua siitä, jotta vois saavuttaa sen tunteen. Mulla se vaan oli niin, että mun sairastuminen tai siitä parantuminen autto mua avaamaan silmät ja näkemään maailman, ihmiset ja kaiken sen, mitä en ollut koskaan ennen nähnyt. Mutta kuka vaan voi avata ne silmät, jos vaan uskoo siihen, luottaa siihen, ymmärtää sen kaiken.
Ja oikeesti kuka vaan voi olla kaunis. Kuka vaan voi olla upea. Kuka vaan voi olla onnellinen, rakastunut tai iloinen. Aivan kuka vaan, joka vaan päättää niin ja opettelee sen taidon. Koska se on taito ja se on tunne, se ei oo oma peilikuva, vaakanumero, vaatekoko tai meikkien, hiusten, vaatteiden ym. väri. Mutta se on vastaus kaikkeen, se on aivan kaikkiin oviin, jotka ei ainoastaan oo ollu lukossa, vaan kokonaan näkymättömissä, kokonaan poissa. Ja se on se, jota kaikki haluaa, josta kaikki unelmoi, mutta vaan niin harva oikeasti tavottaa, koska ihmiset ei tiedä mitä se edes on.
Se mistä se kaikki alkaa on se, että hyväksyy itsensä, niin ulkonäöllisesti kun sisäisestikin. Kun ei ajattele muita, vaan ajattelee itseensä. Uskoo itseensä, uskoo omaan elämäänsä. Uskoo, että itsekin voi olla kaunis. Uskoo, että itsekin voi olla onnellinen. Eikä ajattele muiden mielipiteitä tai kadehdi toisia, "kauneus on katsojan silmissä". Mutta yksinkertaisuudessaan puhun nyt nimenomaan siitä, että antaa itselleen sen mahdollisuuden, että antaa itsensä olla yhtä hyvä mitä muut on. En puhu siitä, miltä näytät tai millanen oot luonteeltas, puhun siitä mitä tunnet omaa itseäs kohtaan.
Ja se on niin, että onnelliset ja rakastuneet ihmiset näyttävät aina kauniimmilta iloinen hymy kasvoillaan, ja tällaset ihmiset huomataan helpommin, koska he ovat täynnä elämää, he pitävät itsestään ja samalla voivat pitää kaikesta muustakin paljon suuremmalla voimalla, kun ne ketkä ei edes uskalla katsoa peiliin tai joiden elämää hallitsee ikuinen laihdutus ja itseinho. Mun tekee niin pahaa sellaset ihmiset, jotka tosissaan uskoo siihen tai ainakin luulee uskovansa, uskottelee itselleen, että sitten kun on ihannepainossaan, niin onnellinen elämä voi alkaa. Niille ketkä ajattelee, että vain laihana voi olla onnellinen.
Toki se on mahdollista, se on tosiaan mahdollista, mutta sillon se ei johdu siitä, että on laihtunut, vaan se on edelleen se oma elämänasenne ja suurimmalla osalla sitä oikeeta elämänasennetta ei ole. Siis niillä, ketkä vihaavat itseään, ovat masentuneita, ahdistuneita, syömishäiriöisiä, alipainoisia, ylipainoisia jne. Pitää vaan uskoa, luottaa ja pitää itsestään, ja sen jälkeen oikeesti mikä vaan elämässä on mahdollista, voit tehdä mitä vaan, mitä ikinä tahdot. Ja mä voin sanoa, että musta kaikki ihmiset on kauniita, omalla tavallaan, kaikki ihmiset on samanarvosia, kaikki eletään samassa maailmassa ja tavotellaan sitä samaa onnea.
Joten hyvät ihmiset, te ketkä olette jo normaalipainoisia, te ketkä haluatte olla alipainoisia, te ketkä olette ylipainoisia, te ketkä ette pidä itsestänne: opetelkaa ensin tää taito ja laihduttakaa sen jälkeen, jos vielä koette, että tarviitte sen pystyäksenne olemaan sujut itsenne kanssa. Mutta jos ootte normaalipainosia, jos ootte alipainosia, älkää laihduttako. Teidän ei tarvi, koska siinä vaiheessa se on enää kiinni vaan siitä mitä teidän päänne sisällä liikkuu, ei siitä miltä näytätte. Ja kun oivallatte sen jutun, te näätte peilistä jotain ihan muuta, kun mitä ootte aikasemmin nähny. Teidän pitää vaan uskoa.
Ja te, ketkä olette ylipainoisia, mä oon samassa tilanteessa, mutta suosittelen silti, että opettelette ensin pitämään itsestänne ja jos se ei auta, jos ootte aivan varmoja, että tiedätte sen jujun, mutta se ei toimi, niin sitten voitte laihduttaa, mutta muuten teidän ei tarvii, koska te voitte olla kauniita, onnellisia ja rakastuneita myös ylipainosena, jos te vaan itse uskotte niin, jos te vaan itse pidätte itteenne yhtä hyvänä kun kaikki muutkin, jos te vaan itse pidätte itsestänne.
Koska maailma on kaunis ja maailma on täynnä kauniita ihmisiä, teidän täytyy vaan nähdä se kaikki, nähdä itsenne oikeessa valossa ja siinä oikeessa maailmassa. Ja kun itse luotat itseesi, myös muut luottaa suhun. Ja kun itse rakastat itseäsi, myös muut rakastaa sua. Ja kun oot itse onnellinen, myös muut voi olla onnellisia sun kanssasi. Ja kun itse koet olevasi kaunis, myös muut näkee sut kauniina. Ja kun olet oma itsesi, myös muut näkevät sut sellaisena, kauniina. Ja sillon sä olet sitä, sä olet kaunis.
Sitten palaan vielä tässä lopussa erääseen kommenttiin, jonka olin saanut tänään, mutta jota en kuitenkaan julkassut, koska halusin vastata siihen pitkällä viestillä ja mahdollisimman tarkasti. Se kuului siis näin:
Blogisi on surullista luettavaa. Terveydenhoitoalan ammattilaisen sekä nuoren tytön näkökulmasta katsottuna blogisi herättää erittäin paljon huolestuttavia ajatuksia.
Jokainen on sellainen on kuin, jokainen elää itselleen - ei ympärillä oleville ihmisille!
Et ole varmasti ainoa nuori, joka haluaisi olla langan laiha, mutta oletko miettinyt asiaa toiste päin? On paljon laihoja, jotka haluaisivat olla edes vähän lihavampia.
Maailma on pullollaan ihmisiä, ajat itsesi tuhoon. Kirjoitit, että "sinulle ehkä tulee syömishäiriö" - ei se tule, se on jo! Tarvitset ammattilaisen apua kipeästi, ennenkuin joudut suurempiin ongelmiin.
Kehosi tarvitsee paljon muutakin kuin vettä,vitamiinia ja yhden aterian viikossa.
Laihdutusohjelmia on monia ja KAIKKI VAATII PITKÄJÄNTEISYYTTÄ! Ota yhteyttä terapeuttiisi, sen jälkeen voit huutaa: "täältä tullaan elämä"
Toivon suuresti paranemistasi, moni on tuosta tiestä selvinnyt - niin sinäkin!
-lähihoitaja, 22 vuotta, nainen-
Tiedän, että toimintani ei ole tervettä ja tiedän, että se on kaikkien ammattilaisten mielestä sairasta, mutta itse tiedän, etten ole ainakaan vielä syömishäiriöinen. Se, että en syö, ei tarkoita sitä, että haluaisin olla langanlaiha, koska laihuus ei missään nimessä ole tavoitteeni. Haluan olla normaalipainoinen, omasta mielestäni sopiva, enkä ajattele kenenkään muun mielipidettä. Haluan olla sellainen kuin itse haluan ja aion päästä tavoitteeseeni, minulla on oikeus siihen. Mutta oikeasti: kukaan ei halua olla lihava, kukaan ei halua olla ylipainoinen. Kaikki haluavat olla peilistä katsottuna sopivia, omasta mielestään sopivia. Ainakin terveet ihmiset.
Aion laihduttaa normaalipainoon, mahdollisesti jään vielä lievään ylipainoon, jos näytän silloin mielestäni siltä, kun miltä haluan näyttää. Tavoitteeni on terve ja realistinen, koska olen jo kerran ollut tuossa pisteessä, johon nytkin tähtään. Joillakin ihmisillä syömättömyys tekee todella pahoja asioita keholle, jotkut eivät kestä olla edes sitä yhtä päivää syömättä, mutta mä olen ollut yhtä soittoa puolitoista viikkoa, enkä voinut vielä pahoin. Joka tapauksessa, jotta oikeesti varmistan oman terveyteni, etten pyörry, saa nestehukkaa ym. mä syön jos mulle tulee paha olo. Niin tyhmä en ole, etten syö vaikka tuntisin oloni todella huonoksi. Syön jos musta tuntuu siltä, että mun on pakko syödä, muuten en syö, koska tiedän millon en tarvitse sitä.
Tiedän selviäväni tästä ja syy, minkä takia eroan syömishäiriöisistä, näkyy tässä kirjoittamassani tekstissä ylempänä. Kyse ei ole siitä, että haen laihduttamisella onnellisuutta, kauneitta, rakkautta jne. tai tavallaan on, mutta tiedän, ettei yksin laihdutus tuo sitä mulle, koska mä voisin nyt jo olla onnellinen ja mä olinkin jo onnellinen, mä testasin sitä, mutta mä en halua vielä olla, vaan sitten kun olen oma itseni, normaalipainossa. Enkä missään nimessä suosittele kenellekään muulle, kannusta ketään muuta, tähän mitä itse teen. Tunnen itseni ja tiedän, että pystyn siihen, mutta muita en tunne ja kaikki kehot sekä mielet toimivat eri tavalla.
Joka tapauksessa kiitän kommentistasi. Luulen nyt vain, että olit käsittänyt ajatusmaailmani ja vartaloihanteeni, sekä toimintani tarkoituksen aivan väärin. Mutta ei se mitään, toivottavasti nyt ymmärrät mua vähän paremmin. :) Ja vapaasti saat seurata miten tämä etenee, jos olet oikeasti niin kiinnostunut, kun mitä annoit ymmärtää olevasi. Omahoitajalleni en aio asiasta kertoa, hän huomaa sen sitten jossakin vaiheessa ja ehkä silloin voin kertoa, jos olen jo päässyt tarpeeksi pitkälle tavoitteeseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti