Oon nyt siivonnu huonettani, raivannu kaikkee vanhaa minää täältä pois, koska mä oon muuttunu niin paljon. Mä oon oikeesti vihdoin löytäny itteni. Mä tiedän kuka mä oon, mitä mä haluan... joo joo oon sanonu monta kertaa, mut se vaan tuntuu joka kerta niin hyvältä, joka kerta paremmalta kun viimeks. Niin hyvältä.
En oo vielä varma pääsenkö sittenkää lenkille, koska siellä sataa melkein koko ajan. Oisin halunnu mennä, toisaalta edelleen hirvee päänsärky ja väsyttää, näkö on sumee ja silmiin sattuu. Joten en tiedä, katotaan. Ainakaan en oo vesisateeseen lähössä.
Puhuin joskus, että haluaisin tehdä sellanen listan missä olis juttuja, joita haluaisin tai aiokoisin tehdä sitten kun paino on alhaalla, oma kämppä jne. Mut sit en oo tehny sitä vielä ja taidan tietää syyn miksen: en mä halua elää minkää listan mukaan, mä haluan elää tunteiden mukaan. Mä teen sitä mikä tuntuu hyvältä ja se voi olla aivan mitä vaan. Ei mitään suunniteltua elämää.
Nytki on vaa sellanen olo, että pää meinaa haljeta, se on niin täynnä kaikkee. Tuntuu vähän niinku siltä, että olis tukossa, mut sit kuitenkaa ei sillai huonolla tavalla. On vaan jotenkin mielettömän hyvä olla, jotenki nii luottavainen olo, onnellinen olo. Äh en tiiä, mutta muistan hyvin ajan, eli koko mun elämän tästä taakse päin, tai keväästä taaksepäin: mun pää oli aina tyhjä. Typötyhjä. Pää täynnä tuntuu paremmalta.
Mutta jatkan nyt siivousta, huomenna kirjottelen sit taas. Ja yhtä hyvillä fiiliksillä, lupaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti