Ask me anything

En tiedä kiinnostaako ketään, mutta laitoin sähköpostiosoitteeni esille, jotta joku voi jotakin kysäistä, mitä mieleen juolahtaa. Julkaisen niitä kysymyksiä sitten täällä blogissa aina kun niitä on muutama kertynyt. :) Mutta täällä minä olen, saa kysyä mitä vain!

tii-mari@wippies.fi

Closer every day

Käytiin veljellä kylässä ja söin siellä sitten muiden kanssa kaks tortillaa, täytteenä: jauhelihaa, salaattia, juustoraastetta ja kermaviilikastiketta. Vatsa ihan täys, vähän aika sitten oli vielä kipeekin, mutta nyt ei onneks. Kuitenkaan en ahminu tai mitään, ei se taaskaa maistunu mitenkää erikoisen hyvältä.. mun oli vähän pakko syödä, olis ollu epäkohteliasta jättää syömättä kun tarjottiin ja kaikki muut söi.

Nyt vaan toivon niin hartaasti, ettei paino olis huomenna noussu ihan kauheesti. Hyväl säkäl sit taas takas siinä 100 kg:ssa, huoh! No mutta nyt voi taas olla hyvillä mielin olla syömättä pitkän aikaa, eikä tarvii pelätä pyörtymistä ym. Ei sitä syömistä voi aivan kokonaan välttää ilman, että olis sairaalakäynti edessä, joten iha hyvä näin. Ei sovi valittaa, mä kun en sille mitään voi, täytyy vaan hyväksyä asia.

Nyt on sellanen mukava, mutta väsyny olo. Jotenkin ei ehkä niin vahva olo kun ennen, mutta huomenna sitten taas parempi, tänää on ollu nii paljo kaikkee menoo ja tekemistä. Hymyilyttää siltikin, mä tiedän tän jutun niin varmaks: mä onnistun tässä, mikään ei voi estää mua. Mä en voi edes kuvitella, että mä luovuttaisin tai epäonnistuisin, mä en pystyis antaa niin käydä. Ei oo muita vaihtoehtoja kun käydä tää tie loppuun. Mutta tää tie ei oo tuskaan, vaan tää on tie onneen ja elämään.

Those skinny, little ones

 

Mä en enää edes muista aikaa, jollon mulla olis ollu nälkä.

I , life, world and people

Nyt tais alkaa sitten paino kunnolla tippumaan: ootin korkeintaan 99,3 kg painoa, mutta jee: paino näyttikin jo 98,9 kg! Jos tippuis vielä tästä eteenpäinkin muutaman päivän samaan tahtiin, niin että olisin ilonen! Jotenkin tosi epätodellinen tunne nähdä tollanen luku puntarissa, yli päätään ettei ala enää sillä 10 lukemalla ja tuu vielä sitä yhtä viimestä numeroo tohon perään, ettei oo enää kolminumeroinen luku. Aaaa!

Ja oon taas nukkunu ihan hyvin, vaikka muka oli tosi kuuma, nii ei mulla kyllä ainakaa ollu. Hassuu miten sillon joskus kolme viikkoo sitten oli ihan tuskaa olla koko ajan, eikä pystyny nukkumaa, ja vaikka nyt on paljon kuumempi ku sillon, nii mulla ei oo sitten yhtään kuuma! Tossa aamusta mulla oli jopa jo kylmä, piti mennä kokonaa peiton alle, kyllä mussa on taas jotakin vikaa! :D

Vähänkö mä haluaisin mennä sinne Helsingin ilotulitukseen nyt syksyllä, mut se on jo heti alku kuusta, siis syyskuuta, nii en usko, että siitä tulee mitään. Musta ilotulitukset on iha mielettömän kauniita! Ja nimenomaa tällai syksyllä, kun ei oo vielä lunta, on paljon pimeempää jne. On ne tietty uuten vuotenkin kivoi, mut jotenki must tuntuu, et kivempii tällai syksyllä.Voihan se olla, että mä voisin sinne mennä, ei sitä vielä voi tietää varmaks, et millanen olo on ja miten nopeesti tää paino vielä tippuu...

Tänään on taas sellanen suht mukava olo, ihan hymyilyttää koko ajan ja kaikkee. Bongasin muuten eilen jostakin lehdestä just sellanen pipon minkä haluun talveks ja siin oli sit teksti, et se on ostettu cittarista, joten jee saan sellasen pipon! Nyt vaa ku löytyis sit oikeen värisenä se, nii oisin tosi happy! Sit toi huivi on aivan ihana minkä ostin sielt kirppikselt toissa päivänä: tuo on niiiiiiin iso, aivan ihana!

Mietin muuten, että onkohan tolla mun pienellä napsimisella ollu nyt osaa tohon painon nopeempaan tippumiseen...? Kun mä oon nyt parina päivänä napsinu jääkaapista ihan vähän jotain, esimerkiks paprikaa jonkun ihan pienen palan, en kyl oikein muuta oo ku sitä jonku kaks palaa ottanu. Ei kyl noin pieni voi tohon painoon vaikuttaa, joku ihana ihme tää nyt vaan on, että se lähti hurjaan laskuun! :D

 

Kerro miltä se tuntuu,
kun irti päästää
Kerro miltä se tuntuu,
kun ei mitään pelkää

Kaiteelle seisomaan jään
Kädet nostan
Ummista en silmiä
Enää ei huimaa

Mä karkaisin vieraiden mukaan
Ei viikkoihin löytäisi kukaan
Ulos saan nukahtaa
Mä vuokraisin majakan jostain
Ja tauotta juhlisin jos vain
Huvittaa teen mitä vaan

Kerro miltä se tuntuu,
kun irti päästää
Kerro miltä se tuntuu,
kun ei mitään pelkää

En mieti kuinka nyt käy
ja kuka kaipaa
Ja vaikkei maatakaan näy
Nojaan jo ilmaan

Mä halvalla tavarat myisin
Pois muuttaisin, siellä pysyisin
Mikä maa valitaan?
Mä haluan kokea kaiken
Laskuvarjohypyn ja naisen
Rakastaa tosissaan

 

Keväällä mä muistan kuunnelleeni tota Jenni Vartaisen Kerro miltä se tuntuu biisiä ihan tauotta ja nyt kun kuuntelen sitä, mulla on oikeesti sellanen olo, että pystyisin tekeen ton kaiken, että mulla on niin paljon voimaa, etten mä tosiaan pelkää mitään, että mä voin päästää irti. Sillon mä vaan haaveilen tollasesta tunteesta, siitä miltä se tosissaan tuntuis, mutta nyt musta tuntuu aivan erilaiselta. Mulla on tunne, että mä voin tosiaan tehdä mitä vaan, heti kun mä vaan ite haluan. Ja se aika tulee pian.

Viime päivinä musta on oikeesti tuntunu iha ku oisin joku Jumala. Nyt tulee taas nii itsekästä tekstiä, mutten voi tajuta miten mä oon saanu koottua itestäni näin voimakkaan ja miten mä oon löytäny just näin upeen asenteen ja elämännäkemyksen. Ja mä vaan tajuan joka päivä itestäni jotain uutta ja upeeta, jotain mistä en oo ennen ollut tietonen, ja sitten mä taas kasvan suuremmaks ja suuremmaks, ihmisenä.

 

Mä vaan ihan oikeesti mietin, kuinka onnekas mä oon, että mä oon ymmärtäny tän kaiken, löytäny itteni, miten mä nään maailman. Ja nykyään jos tulee esim. teeveestä jotain, otetaan nyt esimerkiks Britannian huippumalli haussa ja siellä ne tytöt puhuu toisistaan paskaa viiden sekunnin välein, mulle tulee vaan jotenkin niin outo olo, et miten ihmiset voi olla noin tyhmiä. Ja mä en tajua ollenkaan, jos joku sanoo vihaavansa jotain, tai jos joku sanoo, ettei tykkää jostain toisesta. Mä en vaan ymmärrä, koska musta kaikki on ihania.

Noihin tyyppeihin ei tietenkään sit taas kuulu esim. mun koulukiusaajat tai muut ihmiset, jotka on tehny mulle jotenkin tosi pahasti, koska niitä mä tuun vihaamaan koko elämäni ajan, mutta musta se taas on ihan oikein. Mun mielestä mun ei tarvii edes yrittää tykätä niistä ihmisistä koskaan, kyllä mä ymmärrän niitä, hyvinkin paljon, mutta en mä voi niistä tykätä tai olla missään tekemisissä niiden kanssa. Mä tiedän vaan, kuinka epäonnistuneita yksilöitä kaikki ne on, kuinka paljon ne vihaa itteensä ja se tuntuu hyvältä.

Mutta siis aivan kaikki muut ihmiset maailmassa, kaikki on niin uniikkeja, kaikki on niin ihania. Mä en jotenkin edes osaa kuvitella, että mä tulisin enää koskaan vihaamaan ketään ihmistä tosissani. Mua voi ehkä joskus joku ihminen ärsyttää tai rasittaa, mutta mä ymmärrän sen ja mä ymmärrän sitä ja mä ymmärrän itseäni. Silti mä en usko, että mä tuun koskaan puhumaan kestään ihmisestä pahaa selän takana. Sillä tavalla oikeesti pahaa, sellasta mistä joutuu todelliseen paskaan sittenkun jää siitä kiinni.

Mulla ei oo siihen mitään tarvetta, ei mitään syytä. Kaikki ihmiset on erilaisia, mutta kaikki on ihania, omalla tavallaan. Ja mä uskon tosissaan, että kun mä käyttäydyn muita kohtaan hyvin, ne käyttäytyy myös mua kohtaan hyvin. Mulla on vaan jotenkin niiiiiiiiin, äh... niiiiiiin ihana olo. Niin onnistunut. Ihana. Olo. Miettikää mitä kaikkee mulle on edessä vielä mun elämässä, jos mä jo tän ikäsenä tajuan elämän tarkotuksen, oikeen asenteen ja kaiken sen muun, mitä kaikkee mä tuun vielä elämässäni kokemaan. Tai kuinka onnellinen mä vielä joskus tuun olemaan. I just love life.

 

Jos tää kaikki on vaan sen takia, että mulla on ollu niin paljon aikaa miettiä itteeni, elämää, kaikkea. Mutta ehkä tää on vaan joku väliaikanen tunne, jos mä voinkin kadottaa tän vahingossa?

Haluan tallettaa tämän lasipurkkiin, kirjahyllyyn.
Katsella läheltä, ja vielä joskus ottaa käyttöön.

Eikä mikään saa sitä pois minulta.

What is love?

Onko olemassa mitään kauniimpaa, kuin rakkaus? Onko mitään, mikä olisi arvokkaampaa, mikä tuntuisi paremmalta? Minä en tiedä, mutta minä uskon... että ei ole. Vielä joskus minä tiedän, nyt voin vaan unelmoida, haaveilla, kuvitella. Valheellisesti tuntea.

Haluan sukeltaa peiton alle jonkun viereen. Haluan lämmitellä jonkun sylissä kylmällä ilmalla. Haluan hymyillä ja katsoa suoraan silmiin. Haluan pitää kiinni kädestä. Haluan olla turvassa. Rakastettu. Onnnellinen.

Haluan kertoa kuinka voimakkaita tunteita sisälläni vallitsee. Haluan kertoa miltä tuntuu. Haluan osoittaa kiintymystä, hellyyttä, rakkautta. Haluan olla aivan lähellä, hiljaa. Kuiskata korvaan.

Haluan antaa lahjan, sellaisen joka merkitsee paljon. Ja minä haluan saada lahjan, jotakin sellaista, joka merkitsee minulle enemmän kuin osaan koskaan sanoin kertoa. Haluan levittää rakkautta, sen sanomaa.

Haluan nauraa ja itkeä. Olla onnellinen ja onneton. Elää ja tuntea. Olla jonkun kanssa. Haluan jonkun jolle olen ainutlaatuinen. Jonkun jolle olen kaikista tärkein. Jonkun joka rakastaa minua. Haluan olla yksin hänen.

Hän kertoisi minulle hiuksieni tuoksuvan hyvälle. Hän koskettaisi kaulaa.

Ja vielä joskus tulee se päivä, kun tämä kaikki käy toteen.

Cold but warm

Tänään minusta tuntuu, kuin olisin jotakin suurta.

Jotakin erikoista, jotakin ainutlaatuista.

Ja vaikka olen yksin, ja vaikka olen niin rikki,

minulla on hyvä olla.

Koska minä olen saanut siitä otteen ja hiljalleen minä kuljen sitä kohti.

Hymyillen.

Koska minä uskon itseeni, minä voin saavuttaa sen.

Minä olen vahva.

Toivon vain, että jaksat odottaa.

Sukelletaan punaisiin lehtiin.

Lumihiutaleita silmäripsissä.

Onnellisuus.

The long-awaited moment

Kyllä: 99,6 kg, näyttää kaksnumeroiselta ainakin mun silmiin! ;)

And I look forward only

Mua väsyttää, vatsa on kipee, päätä särkee. Näin kauan sitä kivaa oloo sit kesti. No ei nyt, ihan kiva päivä ollu, mut nyt on jotenki aivan kuollu olo.. käytii siel kirppiksil ja saaliiks tarttu vaikka mitä: korkeevyöräröisiä hameita, vintage kukkamekko, peruspaitoja, kaks vintage laukkua, koruja: kaks kaulakorua ja kolmet korvikset, nahkatennarit, iso huivi ja paksu isosolkinen punosvyö.

Tän lisäks eilen ompelin itelleni pari hametta! :) Toisen tein äidin vanhasta jakkutakista, tai oikeestaan uudesta, se osti sen joskus eikä oo koskaa käyttäny sitä, sit toisen hameen tein äitin vanhasta villatakista, ja rakastan kumpaakin! <3 En malta oottaa sitä päivää, kun saan pukee ne ylleni!

Nyt tuli vaa sellai fiilis, et haluis pukee mahollisimman paljo päälle: villatakin, nahkatakin, kaulaliinan, pipon, tumput ja sit olis kiva mennä ulos, mut ei nyt ihan oo mahollista. Pitää vaa säilyttää tää fiilis syksyyn tai alkutalveen asti ja sit toteuttaa se hyvin mielin! Ootan sitä hetkeä, kun saan kaatua lehtikasaan tai tehdä lumienkeleitä. Ja kun saa olla tyytyväinen kaikkeen.

Ja sitten seuraavaksi maailman ihaninta pienuutta, kattokaa nyt kuinka sulonen ja siro! Poikkeuksellisesti kuva muuten googlen kautta... ja ihanat vaatteet, niin upee.

Mä koin pienempänä aina olevani muita huonompi, aivan kaikessa, niin myös ulkonäöllisesti. Mä muistan kuinka olin nelosluokalla jo reippaasti ylipainonen, mutta sitten kasvupyrähdyksen avulla vitosluokalla olin aivan täysin normaalipainonen. Mutta aina siitä eteenpäin mä edelleen pidin itteäni aina ylipainosena, läskinä, huonona, isona, lihavana, kaikkia muita suurempana. Mulla ei ollu lainkaan itsetuntoa, eikä kukaan koskaan kertonu mulle, että mä olin ihan sopiva. Tässä jokin aika sitten puhuin asiasta äidinkin kanssa ja se vaan sano, ettei ollu tajunnu, mitä mä ajattelin itestäni, että mä pidin itteäni aivan erilaisena kun mitä olin.

Muistan ja tiedän kuvienkin avulla, kuinka ihanan pikkunen mä olin esimerkiks kasiluokalla. Mutta sillonkin mä en vaan ite koskaan tienny sitä, ja oliko joku ihme, jos on koko elämänsä ajan saanu kuulla niitä "läski" huutoja, miten vois edes yrittää luulla itestään mitään muuta. Mutta tää vaan niin satuttaa mua näin jälkeenpäin, nyt kun mä tosiaan tiedän millasta on olla lihava, ja mun tekee niin pahaa miettiä, kuinka paljon mä oon vihannu itteäni, aivan ilmaan mitään syytä. Mutta nyt mä osaan olla itsevarma, mä oon oivaltanu niin paljon itestäni, maailmasta, elämästä, kaikesta, että kun mä vaan onnistun tässä, mua ei estä enää mikään.

Ja tää kaikki tuntuu hyvältä jo nyt.

Voin kuvitella kuinka hyvältä se tuntuu sitten, kun on sen aika.

Kun olen valmis.

My lucky day?

Nyt mun pitäs varmaan kiittää Jumalaa: paino oli tippunu 100 grammaa eilisestä. En tiiä mitä mun nyt pitäs ajatella, ainakin oon ihan hemmetin ilonen! Paino oli siis 100,1 kg, huomenna se on 100 %:n varmuudella kaksnumeroinen luku. Mahtavaa! Ja sit myös nukuin tosi hyvin, mitähän tää kaikki nyt on...

Mutta tänään kiertään äipän kans kirppiksii, kirjottelen myöhemmin lisää!

I know the reason

Söin neljä pientä jauhelihapihviä. Ai miksi? En tiedä. Nyt on vatsa kipeä ja kaduttaa, koska mulla ei edes ollu mitään syytä syödä niitä. Kokkasin ekaa kertaa ite alusta loppuun, tarkoitus oli maistaa, mutta söin sitten kuitenkin. Ja olen tyhmä, koska hidastan tätä tahallani, vaikken haluais. Huomenna paino on taas enemmän, vaan ja ainoastaan mun tyhmyyden takia. Nyt ei oo hyvä olla.

Haluan taikasauvan, maailman ja jonkun.

First a little disappointed

Taas yks uneton yö takana, ei oo helppoo nukkua ilman sitä pilleriä, jota veti yli vuoden ajan. Mutta aion vielä yrittää, en luovuta näin helpolla. Totta kai se aluks vaikeeta, eihän nyt kukaan voi olettakaan (paitsi äiti), että heti menis nukkuminen aina niinkun ennenkin. Sit ekaa kertaa tänä aamuna olin sillai vähä pettyny painooni, ootin niin paljon, että se luku olis ollu jo kaksnumeroinen, mutta se sit siirty huomiseen. Taas hidastuu, ei oo hyvä. Paino näytti siis 100,2 kg, eli 200 grammaa vähemmän kun eilen. Liian hidasta.

Tällä hetkellä mun elämässä ei oo mitään muuta kun tää laihdutus. Mun ei tarvii ajatella mitään muuta, mä kerään voimia ja ponnistelen eteenpäin. Jos mulla ei olis tätä projektia, mulla ei olis yhtään mitään. Päivät menee niin, että aamupäivällä herään (poikkeus tänään), juon kahvia ja sitten vaan oon koko päivän. Illalla katon teeveetä, yleensä jotain leffaa, sit alan nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama. Mä en pysty edes kuvittelemaan mitään muuta, ennenkun se paino on alle 70 kg, sit vasta mä voin alkaa opettelemaan oikeeta elämää. Sit vasta mä oon valmis siihen kaikkeen.

Pääasia on nyt, että paino on ensimmäisenä sen alle 70 kg. Siinä vaiheessa mä oon siinä painossa, jossa mä oon ennenkin ollu. 69 kg on pienin paino, minkä saavutin 2009 vuoden keväällä. Ja tällä hetkellä 55 kg on tavotepaino, tiedä sitten miltä se mussa näyttää. Haluan vaan olla pieni, en normaali, vaan pieni. Haluan, että mä oon täysin vastakohta tän hetkiselle itelleni, haluan olla pienempi kun moni muu. Mä haluan olla pienin kavereista, se joka muistetaan aina sinä sirona tyttönä.

Mutta nyt en tiiä, nautin oikeesta aamusta, pitkästä aikaa. Ei oo kiire minnekään, silti oon jo tähän aikaan hereillä. Ihan mukavaa, ulkona on kaunista. :) Kirjottelen illemmalla lisää!

Someday someone says it all

 Tänään ei paino vielä ollu alle sadan, mutta huomenna se on noin 99 prosentin varmuudella. Eli paino näytti tänään 100,4 kg, onnellinen olen silti, koska noin vähää se ei ole vielä näyttänytkään. Yö meni aivan tosi surkeesti, menin kattomaan yhtä ohjelmaa illalla ja sen pelottavan vaikutuksen, inhottavan kuumuuden ja sitten sen ottamattoman nukahtamispillerin takia sain unta varmaankin vasta joskus viiden aikaan aamusta. Siitä huolimatta oon päivisin sillai tosi virkeenä ja niin, päätin, että tänään yritän sitten jo kahentoista aikaan saada unta, ettei mee aamuun asti...

En tiiä, ei kai oikein muuta. Onneks mulla on nytkin eräs ihminen joka saa mut hyvälle päälle, tuntuu, ettei oo ihan yksin kuitenkaan. On mukava saada niitä söpöjä txtareita ja uskoa, että vielä pian mä kuulen niitä söpöjä lauseita ihan omilla korvillani, kun se kuiskii niitä mun korvaan. En oo ihastunut, mutta se on, enkä oikein voi tehdä muuta kun vakuuttaa sille, että voidaan nähdä syksyllä tai alkutalvesta. Lisää motivaatiota, toisaalta: en oo kyllä siitä kiinnostunu yhtään sillä tavalla, mä en tiedä. Mutta se tietää sen, joten en oo paha ihminen. Oon kyllä kertonu sille miltä musta tuntuu, kun ei oikein tunnu miltään siihen liittyen.

Pelottaa, etten kerkee laihtumaan tarpeeks syksyyn mennessä. Mä haluaisin jo syksyllä on sen alle 60 kg, mä en tiedä mitä mä teen jos en kerkee. Tai tiedän, en mä sillon voi tehdä yhtään mitään. Se tarkottaa sitä, että syksy 2010 menee multa täysin ohi, niinkun tää koko puoltoista vuottakin on menny. Ja joo, mä en tosiaankaan halua sitä. Mun täytyy vaan nyt olla aina vähintään se viikko syömättä, ennenkuin voin syödä mitään. Muuten tää hidastuu, liikaa. Täytyy jaksaa uskoa.

Elämä ilman ruokaa on ihanaa. Musta on niin ihanaa, kun nykyään ei tarvi kun haaveilla siitä ruoasta ja sitten tuntuu jo, että maha olis täynnä. Ja parasta on just se, että mä tiedän sen ruoan olevan hyvää vaan mun haaveissa, sitten jos maistan sitä, niin ei se oo ikin hyvää. Se saa mut pysymään siitä ruoasta erossa. Mutta mä en vieläkään tiedä miten mä tuun tulevaisuudessa pärjäämään: aionko mä jatkaa tätä ikuisesti? Välttelenkö mä ruokaa vielä sittenkin, kun asun yksin? Voinko enää koskaan syödä normaalisti, ilman, että lihon? Ja normaalilla tarkotan oikeesti normaalia syömistä, en sitä miten aiemmin söin.

Mutta se vaan on niin yksinkertasta: mä en voi elää ilman tätä uhrausta, mä otan noi kaikki riskit. Ja kyllähän mun on pakko päästä normaaliinkin syömiseen: alotan vähitellen, syön vaikka ensin kolmen päivän välein yhden aterian ja siitä lisään pikkuhiljaa. Täytyy vaan muistaa nimenomaan terveelliset ruoat, ja aina jos alkaa paino nousemaan, niin sitten mun pitää taas paastota vähän aikaa. Mutta tää on sen arvosta, sanokoot kuka mitä tahansa. Koska kukaan muu ei voi ymmärtää, ei vaikka yrittäis.

Valvotaan,

kuunnellaan joka suuntaa.
Mikään ei voi yllättää.
Lusikkaan,
piiloudutaan peiton alle.
Näin kaunista ei saa särkymään.

On the way to autumn

Ihana olo. Tänää ollu jotenkin tosi mukava aamu, normaalia mukavampi. Oon nyt nukkunu kaks yötä ilman pilleriä ja oon senkin takia niin ylpee itestäni! Viime yönä valvoin puol neljään, koska oli vaan sellanen tyhmä olo, sit alko ukkostaan ja en tiedä sit mihin aikaan nukahdin, mutta siitä huolimatta mua ei nyt kuitenkaan sillai väsytä normaalia enemmän. Paino oli vähemmän kun mitä osasin odottaa, siitäkin olen ylpeä.

Nyt mua alko vaan eilen hirveesti epäilyttämään, että kerkeenkö oikeesti laihtumaan niin paljon syyskuuhun mennessä, kun mitä oon kuvitellu. Nyt on tosiaan aika hitaasti menty alaspäin, kun on tullu syötyä aina joinakin päivinä ja sit luulen kanssa, että en oo muistanu sitä vettä juoda niin paljon, niin aineenvaihdunta ei oo sit ollu niin tehokasta. Eilen kuitenkin join paljon, niin paljon, että ravasin koko ajan vessassa. Täytyy vaan nyt muistaa sitten tästä eteenpäinkin sitä vettä juoda, paino lähtee nopeemmin.

Mulla on ikävä kynttilöitä. Rakastan sitä, kun syksyllä on pimeetä, sataa vettä ja sit sisällä saa olla ihan rauhassa, sytyttää kynttilöitä palamaan, jotain rauhallista musiikkia ja sit vaan maata sängyssä. Se on jotain niin upeeta, mä en koskaan pysty tekeen sitä ilman, että itken. Viime syksynä ne oli oikeesti todella pahan olon kyyneleitä, mutta tänä syksynä ne tulee olemaan onnen kyyneleitä. Mulla on nykyään joka päivä sellanen olo, että tekis vaan mieli itkeä sitä, kuinka onnellinen on.

Ja mä rakastan syksyllä kävellä kaupungilla, kun on kylmä, sataa vettä, olla sen oman sateenvarjon alla. On lehtiä maassa, sumusta ja kosteeta. Syksyllä on ihana juoda, viettää aikaa kavereiden kanssa. Olla puistossa, samanlailla kun aina kesäsinkin, istua maassa, jutella, pitää hauskaa, mutta syksyllä se on ihanaa. Mä tykkään siitä, kun jollakin muulla on kylmä ja saa lämmittää sitä. Mä tykkään siitä, kun joku pyytää mun tumppuja lainaks. Musta on ihanaa, kun ympärillä on kylmä, luonto on kuollut, mutta niiden ihanien ihmisten kanssa on lämmin ja hyvä olla. Ehkä se just on se juju syksyssä.


En tiiä. Mä oon vaan niin onnellinen. En mä osaa sanoa mitään muuta, tarviiko mun edes?

Buying new clothes

Edelleen jaksan jauhaa siitä syksystä, en voi sille mitään. Mutta paino ei ollu onneks eilisestä noussu kun sen 400 grammaa, oon ihan tyytyväinen, koska oletin, että olis noussu enemmän. Mutta alaspäin mennään taas ja nyt on tullu syötyä sillai suht usein muutenkin, että varmaankin jaksan tästä eteenpäin paremmin syömättäkin. Mä muutenkin luulen, että toi mun nälkä on nyt johtunu siitä, etten oo juonu vettä yhtään niin paljon, kun aikasemmin. Jotenkin oon unohtanu melkein kokonaan sen juomisen, niin sen takia varmaan helpommin tuntuu, että olis nälkä. Vesi kun kuitenkin aika hyvin aina tyydyttää sitä tunnetta ja täyttää vatsaa.

Hirveesti oon taas suunnitellu syksyn vaatteita jne. Eilen kattelin tonne vaatekaappiini ja mun maailman ihanin nahkatakki tarttu käteen. En oo koskaan edes tajunnu kokeilla, miltä toi takki näyttää sillon kun se on kiinni. Ja laitoin sen kiinni ja stailasin siihen ton ihanan huivin, ja näyttää vaan niin upeelta! Toi takki on muistaakseni kokoa 38, mut kun se on tollanen lyhyt malli, niin tosta vyötärön kohdalta se on kyllä tosi kapee. Eli luulen, että se on mulle varmaa iha hyvän kokonen sitten syksyllä, sellanen mukavan löysä ja rento sitten tosta ylempää. Kyllä toi takki nytkin mulle mahtuu, tukala olla vaan, eikä se sovi mulle nyt, mut ikinä, siis ei ikinä, se ei oo mahtunu mulle kiinni. Jos oon ikinä edes kehdannu kokeilla...

Mut ah, sieltä se syksy on tulossa. Nytkin sataa ulkona vettä: mä niin rakastan sitäkin, kun syksyllä sataa suht paljon vettä, on aina niin raikas ilma! Kuvia syksystä kattelen joka päivä koneelta, se on vaan niin kaunista aikaa. Tää on nyt sillai muutenkin aika kivaa, kun nyt jo tässä kirppiksiä kierrellessä saa haalia niitä tulevaisuudessa oikeen kokosia vaatteita, ettei sitten syksyllä tarvi olla ihan paniikissa, ettei oo mitään päälle pantavaa. Joku päivä tässä aattelin ommella pari hametta itelleni ja sellasta. Parit kengät pitäis kanssa vielä syksys saada, mulla ei oikein oo kun noi kahet nilkkurit, joissa on 10 cm:n korot ja sit tietty perustennareita. Nii ja noi yhet saappaat, joissa kans korkee korko, mut en oikein niistä välitä, kun on noi korkeet varret.

Jotkut sellaset matalat nilkkurit tahtoisin ja sit haluun sellaset vintage maiharit, vähän jo kuluneen näköset. Niitä oon kans kirppiksiltä yrittäny pyydystää, mutta vielä ei oo tullu vastaan. Ja sit sellasen lyhyen mallisen villakangastakin kanssa haluun, sellasen toosi lämpimän talvee varten! Korviksia ja muita koruja oon haalinu kanssa mukaani aina kun on sellasia vastaan tullu sopivalla hinnalla. Muita vaatteita en oo sit oikein kattonukaan, mitään toppeja tai paitoja, pari hametta oon ostanu. Mut en mä varmaan oikein tuu pitämäänkään muita kun sellasia perustoppeja ja lyhyt- sekä pitkähihasia paitoja. Noita villatakkeja ym. oon kyllä kans ostellu, niitä on löytyny. :)

Mutta uus tyyli on kyllä ihan hallussa jo ja vaatteita sekä asusteita kertyy ihan mukavaan malliin. Nyt vaan tosiaan katse suoraan eteenpäin, pää kylmänä, mieli hyvänä ja lähestytään koko ajan tavotetta! Kohta mennään alle sadan, pari päivää enää. Ja ei kauaa, kun oon tavotteessani. Uskon niin.

Autumn , I love you

Mun vanhat ystävät on alkanu ottaa muhun yhteyttä. Jotkut on soittanu, jotkut txtannu. Mutta nii, en oo vastannu. Mä en haluu vastata, koska mä tiiän, että sitten mä joutusin selittelemään, että miksei musta oo kuulunu mitää, mitä mulle nyt kuuluu ja mikä pahinta: ne kysyis heti, että koska voitais nähdä. Ja mitä mä sit siinä vaiheessa vastaisin? Mun täytyy vaan uskoa, että ne jaksaa muistella mua vielä sittenkin, kun tulee syksy ja, että ne sitten ilahtuu, kun mä otan yhteyttä ja kysyn, että jos voitais taas nähdä. Mun täytyy vaan luottaa.

Tänää oon suunnitellu mitä vaatteita pitäs syksys ostaa. Takkia oon hirveesti suunnitellu, googlaillu kuvia jne. Sit tänää jotenkin ekaa kertaa, vaikka oonkin jo monesti kirjottanu syksystä, niin jotenkin oikeesti tuli tosi selvästi esiin se fiilis, se syksyn oma tunne. Mä muistelin mun vanhoja syksyjä: rakastan niin paljon sitä, kun ulkona on kylmä ja saa pukeutua lämpimästi, tumput käsii ja lämmin takki. Rakastan sitä, kun hengitys höyryää, kuinka kasvot tuntuu sellasilta kylmiltä, mutta silti on lämmin. Ja se mistä haaveilen kaikista eniten: kuinka ihanalta tuntuu sellasessa kylmässä syksyn illassa käpertyä jonkun syliin. Onkohan olemassa mitään parempaa tunnetta.

Rakastan sitä, kun illoista tulee pimeitä. Kuinka puissa ei oo enää lehtiä, kaikki on tavallaan tosi riisutun ja aution näköstä, mutta samalla jotenkin niin kaunista. Maa on täynnä lehtiä, erilaisilla ruskean ja punaisen sävyillä koristeltuja lehtiä. Sillon näkee kaupungissa niin hyvin katulamppujen loisteen, puistot on tyhjiä ja penkit kylmiä istua. Mutta sitten jos on se joku, kenen käteen tarttua, keneen syliin upota, tai vaikkei oliskaan, mutta jos osaa edes haaveilla siitä, on vaan niin hyvä ja rauhallinen olo.

Sisällä saa olla pimeessä, kynttilöiden valossa. Ja ensilumi, se on vaan yks kauneimmista asioista maailmassa. Tai ylipäätään sellaset hitaasti leijailevat pienet ja kevyet hiutaleet. Ja joulukin on vaan niin ihanaa aikaa, vaikka mulla ei oo jouluista mitää muita, kun vaan huonoja muistoja. Meillä kotona, kun olin pieni, joulut oli aina samanlaisia ja ne päätty aina huonosti, ennenkun ehti kunnolla alkaakaan. Mutta silti: mä rakastan myös joulua. Mä olen selviytyjä. Vahva ja voimakas ihminen. Ja nyt onnellinen.

Tänään söin ruokaa. Fetasalaattia ja kanaa. Jätin perunat kokonaan pois, samoin maidon. Söin siis kaks kanapihviä ja paljon salaattia, veden kanssa. Mä en tiiä kaduttaako mua. Toisaalta mua ärsyttää, koska tiedän, että huomenna mun paino on taas noussu laskemisen sijasta. Ja koska syöminen tarkottaa aina tän koko projektin hidastumista. Mun ei olis tarvinnu syödä tänää. Ehkä mun olis pitäny olla vielä joku kolmisen päivää syömättä, se olis ollu parempi. Mutta mä söin ja se oli hyvää. Huomenna aion taas jatkaa syömättä.

Loppuun vielä jotakin minusta. Biisi jota rakastan.

Jenni Vartiainen - Tuhannet mun kasvot 

Kun sua tervehdin,
se myös hyvästin sisältää.
Vaik' tyyni oon kuin aamu,
mun mieli myrskyää.
Ilman vihaa mä koskaan
en voisi rakastaa.
Kotini sieltä löysin,
missä vieraan on maa.

Väkijoukossa
mua kalvaa yksinäisyys.
Viel' nuoreen vereeni
on kirjoitettu iäisyys.
Kun kiihkosta huudan,
teen sen kuiskaten.
Kaiken uskon sinuun laitan,
vaikka epäilen.

-Tuhannet mun kasvot
ja ne vaihtuvat vaan.

Nauraessani poskillain
sä näet kyyneleen.
Pyydän "jäisit tähän",
salaa toivon että meet.
Yötä aina ikävöin,
vaikka päivän lapsi oon.
Pimeyden laskiessa
kaipaan valoon.

-Tuhannet mun kasvot
ja ne vaihtuvat vaan.
Vastakohdat, ristiriidat,
mä ylleni paan.
Yötä aina ikävöin,
vaikka päivän lapsi oon.
Pimeyden laskiessa
kaipaan valoon.

Autumn, here I come. Wait me.

Just something

Eilen olin äitin kans kirppiksillä lääkärillä käynnin jälkeen. Löysin kolme aivan mahdottoman ihanaa laukkua ja sit kahet korvikset. Mä vaa haalin ihan sairaat määrät noita laukkuja tänne, vaikken niitä edes käytä, mutta kyllä sitten syksyllä niille tulee käyttöö! Mä vaa rakastan kaikkii vintage laukkui ja sit muitaki ihanii. Ah ja sit eilen illalla muistin, että mulla oli joskus sellanen ihana huivi ja sit oikeesti: mä löysin sen! Olin ihan varma, että oon ajat sitten heittäny sen roskiin, mutta eikä mä löysin sen ja se on niiiiiiin ihana!

Lääkärissä ei oikein muuta, jotain lääkkeitä joudun nyt alkaan syömään, että menkat palais takasin ja normaaleiks, niitä kun ei oo näkyny varmaa neljään kuukauteen. En kyllä ees haluais niitä takasin, siis vielä, mut kai se on hyvä, ettei sitten tuu myöhemmin sen takia mitään ongelmia. Sit lääkäri suositteli ravintoterapeuttia, mutta heti kun tultiin sieltä lääkärin huoneesta ulos, nii äiti vaa tokas, ettei me minnekää ravintoterapeutille olla menossa. Hah, ihana!

Mut tää juttu kyllä nyt etenee jotenki nii sopivasti: kaikki luulee, siis omahoitajat, lääkärit, sossun tädit ym. että mä laihdun nyt sitten oikeella ruokavaliolla. Ihanaa ku ei tarvi selitellä mitää, tää toimii nyt niin loistavasti!

Sit eilen kattelin koneelta Jos rakastat -leffan ja sitten vielä varmaan neljänteen kertaan Kielletyn hedelmän. Mut ei hitto, et oli paska toi Jos rakastat, oikeesti olin jo siinä alussa, että oikeesti en kyllä tällast jaksa kattoa. Jotenki musta nii huonosti tehty, vaikka juoni ja idea oli ihan jees. Mut kyllä mä tunnustan, että mä siinä loppu puolella itkinkin vähän, mutta muuten oli ihan täyttä paskaa! Mut Kielletty hedelmä, yks parhaista suomalaisista elokuvista ikinä, tai itseasiassa parhain niistä kaikista!

Mua kiinnostaa myös tosi paljon nyt tää Sisko tahtoisin jäädä -elokuva, joka tulee ensi-iltaan 13. päivä. Ekaks aattelinki, et menisin kattoo sen teatterii, mut päätin sit kuitenki, et lataan sen koneelle, nii saa kattella iha rauhassa. Mut melko varmasti kans iha huippu leffa sekin. :)

Paino oli aamulla 101,1 kg eli kyllä tää paino tästä taas lähtee tippumaan. Oon aika tyytyväinen, ei tässä kauaa sitten kun menee alle sen sadan, aikas huippua! Syömättä oon tosiaan edelleen ollu, nyt on kyllä ollu kahtena päivänä oikeesti ihan nälkä ja kaikkee, vähä vatsaki kipee ja kurninu ja kaikkee, en sit tiiä, mutta ruoasta oon kyllä silti saanu pysyttyä erossa. Eilen menin illalla jääkaapille, kattelin kaikkia ruokia läheltä, katoin kalorit ja sit laitoin takas jääkaappiin. On se kyllä ihmeellistä, kuinka se jo tyydyttää sen näläntunteen, että saa kattoo sitä ruokaa ja haistella sitä. Kätevää.

Nyt on sellai aikas mukava olo, vaikkakin nukuin aivan mielettömän huonosti. Jätin pitkästä aikaa nukahtamispillerin ottamatta ja yritin ilman sitä nukkua. Sit äiti sähläs illalla ja herätti mut pariinki kertaan, niin sit puhkes hirvee päänsärky, jota sit kesti koko yön ja oli se vielä aamullakin. Joka tapauksessa sinnittelin sit koko yön ja aion ens yönkin sinnitellä, mä uskon olevani valmis pärjäämään ilman sitäkin lääkettä. Ainut aika, millon oikeesti nukuin, oli jostakin aamu viidestä puol kaheksaan.

Mutta ei mulla oikein muuta, kirjotan varmaan illalla sitten lisää!