Ordinary dreams of my life

Hyvää huomenta, heräsin juuri. Kaikkia paikkoja särkee, onneks kahvi pelastaa ja särkypilleri! Eilisestä tuli varsinkin niskat ja perse tosi kipeeks, kun jouduin istumaan sellasella pienellä jakkaralla kyyryssä, kun oli niin ahtaat tilat. No mutta tosiaan: nyt on tullu ainakin nukuttua univelat pois, huonot uutiset on ne, että vieraat lähtee vasta huomenna ja mä tuun hulluks!

Eilen sitten söin vielä pari keksiä lisää ja maistoin vielä uudestaan sitä voileipäkakkua, mutta jätin syömättä. Ja iloinen yllätys oli kun kävin vaa'alla äsken, näytti 104,0 kg, eli ei kun vaan + 0,3 kg eilisestä, mahtavaa! Saatto kyllä johtua siitäkin, että oon tottunu punnitseen heti aamusta itteni ja nyt meni näin myöhään. No mutta joka tapauksessa oon ihan sairaan ilonen, ettei ollu oikeesti mikää 105 kg, oisin kuollut!

1 lukija tullut lisää, eli nyt 13 lukijaa ja kiittelen teitä taas! :) Ja tosi paljon on nyt ihmiset uskaltautunut kommentoimaankin, niitä on aina kaikista kivoin lukea niitä kommentteja, ja tsempeistä on oikeesti iha hirmusesti apua tässä jutussa, kiitos!

Eilen illalla kun en aluks saanu unta, kun hyttynen kiusas mua, niin päässä alko pyörimään kuvitelmia mun elämästä noin vuoden päästä. Sillon mä asusin omassa yksiössä, mahdollisesti jonkinlaisessa tukiasunnossa, mukana siellä olis mulla kaks rakasta kissaani ja olisin ihanan pikkunen tyttö! Sitten kävisin opiskelemassa toisella paikkakunnalla, koulumatkoihin menis noin tunti aina kumpaankin suuntaan, mutta olis ihanaa, kun asuis ite kaupungissa ja silti näkis joka päivä sitten maaseutuakin. Opiskelisin mulle kaikista rakkainta juttua, jota en nyt tässä paljasta (katsotaan sitten myöhemmin, kuinka luottavaiseksi tulen) ja tulisin tänne äidin luo noin joka kolmas viikonloppu.

Ne viikonloput pitäis sitten sisällään aina kirppiksien kiertoja, muiden lemmikkien kanssa puuhastelua ja vaatteiden muokkaamista ompelukoneella. Mä olisin hulluna vaatteisiin, kun mahtusin niihin kaikista pienempiinkin ja kirppiksiltä voisin aina ostaa just sen hameen, joka näyttää mahtavalta, en sitä johon mahdollisesti voisin mahtua. Sitten aina ostaisin kaikkia vintage vaatteitakin, loihtisin niistä ompelukoneella aivan ihania ja valitsisin päivänasun aina edellisenä päivänä valmiiks. Kengät ois kans yks mun intohimoista. Sitten mun kämppä olis aivan upee, ite sisustettu ja multa sitä tyyliä löytyy. ;)

Mulla olis paljon tuttuja, koska tutustun ihmisiin tosi helposti. Mun seurasta tykättäis, koska mun kanssa ei olis koskaan tylsää, vaan olisin aina menossa ja tekemässä jotain hauskaa. Mulla olis myös paljon kavereita, ihan ystäviäkin, ja pidettäis aina joskus jotain leffoiltoja ja sellasia. Hauskan pitoon kuuluu tietty alkoholikin, ja sen kanssa sekoilusta oonkin jo oppinut sen verran paljon, että osaisin juoda sillai sopivasti, en lärvejä. Meille tulis aina joskus jotkut kaverit yöks, varsinkin ne, ketkä asuu toisella paikkakunnalla (tunnen niin paljon porukkaa) ja aina olis hauskaa. Sitten mulla olis kavereita myös sieltä mun koulusta ja niiden kanssa olis sitten aina koulussa myös kivaa, joskus ne lähtis mun mukaan sitten kaupunkiinkin pitämään hauskaa.

Ja koska mä tutustuihin ihmisiin tosi helposti ja tuntisin paljon porukkaa, mulla olis myös aina ihailija/ihailijoita, ja tuntisin myös poikia. Voin myös kuvitella, että mulla olis ihan poikaystävä sitten sillon vuoden päästä, ja sen kanssa olis sitten aina aivan parasta. Me tehtäis kaikkia romanttisia juttuja, kateltas auringonlaskua, tähtiä, valvottais yöt, käytäis maalla ja oltais vaan luonnossa. Nukuttais pitkään aamusin, lojuttais sängyssä, kalteltais leffoja, mutta pidettäis myös hauskaa. Ja se pitäis musta just sen takia, kun mussa on ne kaks puolta: mä tykkään olla rauhassa, mutta mä tykkään myös mennä ja pitää hauskaa. Ja mä olisin ekaa kertaa elämässäni rakastunu, oikeesti rakastunu. Miuau.

Noniin nyt takas maanpinnalle! Mutta kyllä näyttää hyvältä mun elämä ja ihan realistiselta mun mielestä. Koska mä tunnen itteni henkisesti niin terveeks ja elinvoimaseks, iloseks ja onnelliseks, ainoastaan tää mun ulkomuoto vaivaa mua. Mutta kun mä saan sen kuntoon, niin mä voin oikeesti alkaa elämään täysillä. Sen mun masennuksen jälkeen tänä keväänä, multa aukes sillai ihan ihmeen lailla silmät ja näin maailman ihan eri tavalla. Näin asioita, joihin en ollu ennen edes kiinnittäny huomioita, asioita, jotka oli vaan niin kauniita. Ja mä löysin itseni, iki oman itseni ja sain siitä valtavasti voimaa. Nyt mä tiedän kuka mä oon, mitä mä haluan ja mitä mä aion tehdä. Ja se on niin upeeta, niin upeeta oikeesti!

Ja musta oikeesti täällä syvällä mun sisällä tuntuu, että nää kaikki rankat kokemukset, nää autto mut tähän pisteeseen, mun koko elämänkuva muuttu, koko maailma muuttu mun silmissä. Ja mä tiedän, että jos mä en olis käsitelly näitä asioita nyt, tää olis tullu mulle eteen myöhemmin ja mä oon ihan sairaan ilonen, että tää tapahtu nyt. Mä missaisin niin paljon asioita, mun elämä olis tosi tyhjää tai siis tulis olemaan, mutta nyt mä oon oikeesti täysin "valaistunut" ja löytänyt ne monilta vieläkin hukassa olevat avaimet siihen porttiin, josta aukeaa onnellinen elämä. Ja tää mun ulkomuoto: tää on vaan pienen pieni este, jonka mä voitan, koska mulla on voimaa, mä tosiaankin voitan tän. Ja sen jälkeen mä voin tehdä itestäni sen näkösen, mitä mä oikeesti täällä sisimmässäni olen, oma itseni. Kaunis.

Pakko vielä jatkaa kun tätä tekstiä vaan tulee ja tulee. Ei tarvi lukea. :(

Sitten eilen illalla mä mietin myös, että millasta yöasua käyttäsin. Mä en oikeesti tiiä mistä toi kysymys tuli mulle mieleen, mutta sitten aloin sitä kuitenkin miettimään. Ja kaikki johti vaan siihen tulokseen, ettei sillä olis mitään väliä mitä mulla olis päällä, näyttäsin aina hyvältä. Niin ne sirot tytöt tekee, mm! Mutta siis kuitenkin, joku löysä toppi olis kiva ja sitten jotkut sellaset mukavan löysät ja pikkuset shortsit. On niin hassua ajatella, että oikeesti tulee vielä se aika, kun ei tosiaankaan tarvi miettiä mitä laittaa päälle, ei tarvi miettiä miltä näyttää, ei tarvi ajatella läskejä käsivarsia ja noita arpia, näyttäis vaan aina hyvältä. Mutta niin se vaan on, ja mä tuun sen tunteen vielä kokemaan, uskokaa pois!

 Oi mahtavaa, löysin tän kuvan mitä niin kauan hain. Rakastan tätä kuvaa, niin sulonen! Tää tässä alapuolella:

Syksy, mä rakastan syksyä. Ootan niin paljon nyt tänä syksyäkin jo, syksy on oikeesti kauneinta aikaa. Mä rakastan leijailevia lehtiä, kullanruskeeta maailmaa ja sellasta mukavan viileetä ilmaa. Ja ensilumi, niin kaunista. Sellaset hitaast alas päin matkaavat hennot hiutaleet, mulla on niistä niin paljon hyviä muistoja. Mä vieläkin ihmettelen. Mä ennen vihasin syksyä, vihasin syksyä sen jälkeen kun sillon syksyllä sairastuin ja jätin koulun. Sillon syksy oli niin rankkaa aikaa, mutta nyt mä nään sen taas niin kauniina ja positiivisena juttuja. En tiedä miks aloin puhumaan syksystä, se vaan tuli nyt mieleen..

Ja toine juttu mikä tuli vaan mieleen: hymy. Hymyileminen on yks parhaista jutuista mitä tiiän. On niin ihanaa hymyillä ja hymyilevät ihmiset on aina kauniita, hymyileviä ihmisiä kattelee niin mielellään ja usein se hymy jopa tarttuu. Hymy on juttu, jota suosittelen kaikille, kaikkien maailman ihmisten tulis oikeesti hymyillä! Mä hymyilen nykyään tosi paljon ja joskus kasiluokalla oli aika, kun mulla oli aina posketkin tosi kipeet, kun aina vaan hymyilin ja nauroin niin paljon. Musta oli ihanaa olla sellanen ilonen ja sellanen mä oikeesti oonkin.

Nyt oon pikkuhiljaa taas saamassa senkin juttuni takasin, oon alkanu hymyileen paljon, ihan vaan tulee sellanen olo, että nyt hymyilyttää ja sitten on vaan ihana hymyillä, ihan ilman syytäkin. Mä oon aina ollu sitä mieltä, että näytän rumalta jos nauran, mulla on ruma irvistyshymy ja mun hampaat on rumat, niin sillon joskus aina tein niin, että laitoin kädet naaman eteen ja sit sai vaan nauraa, vaikka kaikki ihmiset katto. Voi niitä aikoja, mutta ihan kiva hymy mulla on, ei siinä mitään, nauraminen vaan näyttää mun kohalla hirveelti, riippuu sitten kai vähän. Mutta iloset ihmiset on ihania!

Muuten hei lukijat: mistä haluaisitte että kirjottaisin? Olis kiva kuulla toiveita ja ehdotuksia. :) Mä oon ainakin itestäni ottanu kuvan sillon 109,7 kg painossa, jonka julkasen luultavasti jossai 75 kg:n aikaan. Nyt en vielä halua tai kehtaa, sitä on mukava kattoo sitten kun on jo pudottanu suurimman osan painosta pois. Mutta mistä te haluaisitte lukee, mitä haluaisitte tietää? Kertokaa ihmeessä, toteutan noin 99 %:n varmuudella, jos vaan on mitään järkeviä ehdotuksia. :D Kiitoksia jo etukäteen!