Tän lisäks eilen ompelin itelleni pari hametta! :) Toisen tein äidin vanhasta jakkutakista, tai oikeestaan uudesta, se osti sen joskus eikä oo koskaa käyttäny sitä, sit toisen hameen tein äitin vanhasta villatakista, ja rakastan kumpaakin! <3 En malta oottaa sitä päivää, kun saan pukee ne ylleni!
Nyt tuli vaa sellai fiilis, et haluis pukee mahollisimman paljo päälle: villatakin, nahkatakin, kaulaliinan, pipon, tumput ja sit olis kiva mennä ulos, mut ei nyt ihan oo mahollista. Pitää vaa säilyttää tää fiilis syksyyn tai alkutalveen asti ja sit toteuttaa se hyvin mielin! Ootan sitä hetkeä, kun saan kaatua lehtikasaan tai tehdä lumienkeleitä. Ja kun saa olla tyytyväinen kaikkeen.
Ja sitten seuraavaksi maailman ihaninta pienuutta, kattokaa nyt kuinka sulonen ja siro! Poikkeuksellisesti kuva muuten googlen kautta... ja ihanat vaatteet, niin upee.
Mä koin pienempänä aina olevani muita huonompi, aivan kaikessa, niin myös ulkonäöllisesti. Mä muistan kuinka olin nelosluokalla jo reippaasti ylipainonen, mutta sitten kasvupyrähdyksen avulla vitosluokalla olin aivan täysin normaalipainonen. Mutta aina siitä eteenpäin mä edelleen pidin itteäni aina ylipainosena, läskinä, huonona, isona, lihavana, kaikkia muita suurempana. Mulla ei ollu lainkaan itsetuntoa, eikä kukaan koskaan kertonu mulle, että mä olin ihan sopiva. Tässä jokin aika sitten puhuin asiasta äidinkin kanssa ja se vaan sano, ettei ollu tajunnu, mitä mä ajattelin itestäni, että mä pidin itteäni aivan erilaisena kun mitä olin.
Muistan ja tiedän kuvienkin avulla, kuinka ihanan pikkunen mä olin esimerkiks kasiluokalla. Mutta sillonkin mä en vaan ite koskaan tienny sitä, ja oliko joku ihme, jos on koko elämänsä ajan saanu kuulla niitä "läski" huutoja, miten vois edes yrittää luulla itestään mitään muuta. Mutta tää vaan niin satuttaa mua näin jälkeenpäin, nyt kun mä tosiaan tiedän millasta on olla lihava, ja mun tekee niin pahaa miettiä, kuinka paljon mä oon vihannu itteäni, aivan ilmaan mitään syytä. Mutta nyt mä osaan olla itsevarma, mä oon oivaltanu niin paljon itestäni, maailmasta, elämästä, kaikesta, että kun mä vaan onnistun tässä, mua ei estä enää mikään.
Ja tää kaikki tuntuu hyvältä jo nyt.
Voin kuvitella kuinka hyvältä se tuntuu sitten, kun on sen aika.
Kun olen valmis.
Moikka! :)
VastaaPoistaOlit ryhtynyt lukemaan mun blogia, kiitos siitä!! Sun matkaa on myös todella mielenkiintoista seurata, joten ryhdyin lukijaksi.
Pystyn samaistuu suhun noiden haukkumanimien kanssa. Mua on myös haukuttu iät ja ajat, just nimenomaan ulkonäöstä. Ei muuta kun hirmuisesti tsemppiä ja kuullaan!! :)
^ Kiitos kun tulit vastalukijaksi! :) Mua nyt on koulukiusattu aivan kaikesta, aika vähän oikeestaan sitten taas ulkonäöllisesti, mutta rankat jutut jää mieleen paremmin, siis ne jotka satuttaa enemmän...
VastaaPoistaTiedän ja muistan tuommoiset koulu-aikaiset kiusaamiset ihan henk.koht. ja sattuu edelleen niitä muistellessa, vaikka lähes 30-vuotta alkaa tulla täyteen. Nyt vasta tajusin laskea, niistä ajoistahan on jo yli 10 vuotta aikaa reilusti... Muistan että mun hoikkuutta ja ulkonäköä kadehdittiin usein, mutta omissa silmissäni olin aina kamala typerä ja läski, aina mokaamassa. Sen kaikki teki ne kiusaajat, jotka aina muisti muistuttaa etten ollut niiden arvoinen... Joopa joo... nykyään kiusaajat sai sen mitä toivoi, olen hiukan ylipainoinen, enkä alipainoinen niinkuin silloin ollessani "huono ja läski" mutta onneksi mulla on myös se mitä näillä kiusaajilla ei ehkä koskaan tule olemaan, kun ajattelevat niitä nuoruuden aikoja, milloin oli niin mukava polkea PAREMPIA lakoon. Ja se mitä niiltä puuttuu on Itsekunnioitus. Ja sitä mä huomaan sinulla olevan just niinkuin pitääkin. Tsemppiä! <3
VastaaPoista^ Jeps, ole ylpeä itsestäsi, että oot löytäny ja saanut itsekunnioitusta, voimia sullekin <3 Ja kiitus kommentista ja erityisesti viimeisestä lauseesta! :)
VastaaPoista