Many wonderful moments , it is happiness

Musta on ihana tunne, kun tuntee itsensä. Mä en usko, että mä ennen tunsin. Vasta tänä keväänä mä aloin oikeesti tietämään kuka mä oon, mitä haluan ja nyt mä oon siitä niin onnellinen. Ennen en koskaan unelmoinu mistään, en nauttinu mistään, mä vaan tein juttuja, paskojakin juttuja, mutta mulla ei koskaan oikeesti ollu hauskaa. Mä vaan luulin niin, koska mä en tienny, miltä tuntuu olla oikeesti elossa ja elää.

Enhän mä vieläkään tiedä miltä tuntuu elää, sillä tavalla kunnolla, että kokis asioita, elämä kulkis eteenpäin, olis kivaa. Mutta mä tunnen kaiken, mä tunnen tän kaiken mussa itessäni ja mä rakastan sitä tunnetta. Ja mä oon oppinu, että mä oon ihan yhtä hyvä ihminen kun kaikki muutkin. Mä uskon, että mä voin olla kaunis. Musta on tullu salaperänen, useimmat ihmiset tykkää just sen takia musta. Mä oon löytäny oman itseni.

Ja mä tiedän mitä mä haluan elämältä, mä tiedän mihin suuntaan mä oon menossa, mitä aion tehdä, miten aion olla. Mä tiedän, että mä voin olla niin paljon onnellisempikin, kun mitä mä nyt oon. Mulla on nyt jo tosi hyvä olo, koska mä oikeesti uskon itseeni, mä uskon, että mä selviin tästä, että mua odottaa tuolla edessäpäin aivan uskomaton elämä. Mutta sitten vasta, sitten mä voin olla oikeesti niin onnellinen.

Mä voin kuvitella kuinka tulevaisuudessa mä oon se ihminen, kenet kaikki muistaa aina hymystä, iloisista kasvoista, kauneudesta ja salaperäsyydestä. Mä tuun tutustumaan niin moneen ihanaan ihmiseen ja mä tuun myös näkemään mun vanhoja rakkaita kavereita, niitä keiden kanssa joskus olin, mutta joiden kanssa en oo puhunu todella pitkään aikaan. Mä uskon, että ne ymmärtää mua ja mä uskon, että meillä voi olla vieläkän parempia hetkiä, kun koskaan aikasemmin.

Tää on vaan niin ihanaa. Nytkin mulla on sellanen pala kurkussa, tekee mieli itkee muutama kyynel, ihan vaan sen takia kuinka pitkälle mä oon jo päässyt. Enkä puhu tästä mun laihdutuksesta, pelkästään, enemmänkin puhun ylipäätään mun elämästä. Kuinka mä oon selvinny ja kuinka mä jatkan matkaa, onnellisuuteen. Ja mä oon vaan niin vahva. Mä voisin tehdä mitä vaan. Ja musta tuntuu, että hoen tätä aina, mutta se on vaan niin totta. Mulla on niin paljon voimaa.

Syksyllä mä pääsen opettelemaan elämää. Talvella mä oon elän jo aivan upeeta elämää, ens kesä tulee olemaan parasta aikaa mun elämässä ikinä. Mä aion tehdä niin paljon kaikkee, niin monia asioita, aion nauttia. Elää. Ja mikä on oikeesti kanssa yks parhaista jutuista: mä oon oppinu olemaan yksin, oman itseni kanssa. Mä muistan kuinka mä oon koko elämäni ajan kulkenu jonkun rinnalla, roikkunu jossakin kiinni. Mä en sillon myöntäny sitä itelleni, koska en tienny millasta on olla ilman sitä jotakuta toista. Mutta nyt mä tiedän ja oon siitäkin niin ylpee.

Mä en tarvii esimerkiks ens kesänä joihinkin asioihin yhtään ketään. Mä aion tehdä ihania asioita yksin, täysin yksin, nauttia niistä omassa rauhassa. Mutta mä myös uskon, että mä tuun saamaan paljon kavereita. Alan jo kuulostamaan itsekkäältä, mutta ihan totta: kyllä mulla näiden kokemuksien jälkeen on todellakin oikeus puhua näin, käsitti sen joku sitten väärin tai ei. Mä vaan rakastan itseäni, se on taito.

Ja juju on just se, että kun pitää itsestään, voi nauttia elämästä ja pitää myös toisista. Juju on se, että mä uskon, että tää mun ulkomuoto en oo mä itse, se tulee esiin kun mä laihdun, nää läskit vaan pitää sen piilossa muilta, vaikka mä ite sen tiedänkin. Ja mä oon ollu ihan sopivan painonen, sillon mä olin oma itseni, mutta sillon ongelmana taas oli just se, että mä en ite sillon tienny sitä, mä en tuntenu itteeni.

Nyt mä oon vaan niin valmis. Mä oon valmis siihen kaikkeen, mä oon valmis elämään. Koko maailma odottaa mua. Mä oon valmis henkisesti, mutten vielä fyysisesti. Mun täytyy hoitaa tää homma loppuun ja mä tuun hoitamaankin. Mä en enää tässä vaiheessa voi edes kuvitella, että voisin menettää motivaation laihdutukseen, tää on vaan niin varma juttu, mä oon niin varma tästä. Ei oo mitään mahdollisuutta, että luovuttaisin. Mä en aio heittää elämääni hukkaan, mä en suostu siihen.

Ja nyt ei oo enää edes mitään, joka mua painostais siihen, mä en oo enää masentunu, mä oon täysin terve. Mä sanon tän taas: täältä tullaan elämä. Mä rakastan maailmaa, mä rakastan kaikkea. Kaikki on vaan niin kaunista. Ja joka ikinen ihminen maailmassa on ihana, mä tykkään kaikista. Teidän pitää vana nähdä se kaikki, ymmärtää, antaa onnen tulla. Kaikki ansaitsee onnen, olkaa vahvoja.

Jos mä nyt saisin päättää, valita mitä mä nyt tekisin, missä mä olisin, jos mä voisin. Mä makaisin nurmikolla, odottaisin auringonlaskua. Ja joku pitäis mua kädestä kiinni. Joku ihminen kestä tykkään aivan hirmusesti. Ja mä olisin niin onnellinen, että mä itkisin. Mä tiedän kuka se olis, ja mä tykkään siitä jo nyt aivan hirmusesti. Syksy, täältä tullaan. Sinä, minä tulen. Mulla on ikävä.

Odotathan minua?