First a little disappointed

Taas yks uneton yö takana, ei oo helppoo nukkua ilman sitä pilleriä, jota veti yli vuoden ajan. Mutta aion vielä yrittää, en luovuta näin helpolla. Totta kai se aluks vaikeeta, eihän nyt kukaan voi olettakaan (paitsi äiti), että heti menis nukkuminen aina niinkun ennenkin. Sit ekaa kertaa tänä aamuna olin sillai vähä pettyny painooni, ootin niin paljon, että se luku olis ollu jo kaksnumeroinen, mutta se sit siirty huomiseen. Taas hidastuu, ei oo hyvä. Paino näytti siis 100,2 kg, eli 200 grammaa vähemmän kun eilen. Liian hidasta.

Tällä hetkellä mun elämässä ei oo mitään muuta kun tää laihdutus. Mun ei tarvii ajatella mitään muuta, mä kerään voimia ja ponnistelen eteenpäin. Jos mulla ei olis tätä projektia, mulla ei olis yhtään mitään. Päivät menee niin, että aamupäivällä herään (poikkeus tänään), juon kahvia ja sitten vaan oon koko päivän. Illalla katon teeveetä, yleensä jotain leffaa, sit alan nukkumaan. Ja seuraavana päivänä sama. Mä en pysty edes kuvittelemaan mitään muuta, ennenkun se paino on alle 70 kg, sit vasta mä voin alkaa opettelemaan oikeeta elämää. Sit vasta mä oon valmis siihen kaikkeen.

Pääasia on nyt, että paino on ensimmäisenä sen alle 70 kg. Siinä vaiheessa mä oon siinä painossa, jossa mä oon ennenkin ollu. 69 kg on pienin paino, minkä saavutin 2009 vuoden keväällä. Ja tällä hetkellä 55 kg on tavotepaino, tiedä sitten miltä se mussa näyttää. Haluan vaan olla pieni, en normaali, vaan pieni. Haluan, että mä oon täysin vastakohta tän hetkiselle itelleni, haluan olla pienempi kun moni muu. Mä haluan olla pienin kavereista, se joka muistetaan aina sinä sirona tyttönä.

Mutta nyt en tiiä, nautin oikeesta aamusta, pitkästä aikaa. Ei oo kiire minnekään, silti oon jo tähän aikaan hereillä. Ihan mukavaa, ulkona on kaunista. :) Kirjottelen illemmalla lisää!