Koko viikko vielä luvattu samanlaista hellettä, mä en tiiä miten kestän, ihan sairasta... ja yöllä nukuin taas ihan yhtä huonosti, huoh. No mutta tällä hetkellä ihan mukava olo, paino ei ollu taas eilisestä tippunu kun sen 0,2 kg, mutta ainakin se edes tippuu eikä vaan jumita paikallaan! Tää on nyt sitten oikeesti 11. päivä ilman ruokaa, lukuunottamatta sitä perjantaita sillon kun oli ne hautajaiset. Mulla ei oo yhtään pahaolo eikä mitään, mutta en varmaankaan oikein uskalla olla enää kun pari päivää syömättä. Vaikka mulla tosiaan ei oo pahaolo, särje päätä, pyörrytä tai mitään sellasta, niin silti pelkään, että multa menee taju tai jotain.
Puhuttiin äidin kanssa, että haettais tällä viikolla pizzaa. Mä tiedän, ettei se oo paras mahdollinen vaihtoehto syödä, hirvee kaloripommi, mutta toisaalta taas mietin sitä asiaa niin, että jos mä nyt sitten syön, niin mieluiten syön sitten jotain, joka oikeesti voi olla hyvääkin. Multa on vaan luultavasti menny makuaisti ihan kokonaan, ettei mikään maistu miltään tai maistuu vaan paskalta, mutta pizzassa olis edes pieni mahdollisuus, että se vois olla hyvää. Toisaalta taas: onko mun sitten järkee syödä mitään hyvää, koska sitten mä taas muistan, kuinka hyvää ruoka voi olla ja saattaa käydä niin, että tulee sitten syötyä enemmänkin. Ompas monimutkanen asia.
Ja jep: se paino nousee sitten jollain 2 kg:lla ja sitten ollaan taas siinä 105 kg:ssa. Arvatkaa vaan, tekeekö sitten toisaalta mieli yhtään syödä... Oisko se sitten sillai paras, että pudottaisin painon ensin alle 100 kg:n eli olisin vielä syömättä niin kauan, ja sitten söisin ja se ois sitten sen jonkun 102. Sillon ei ainakaan olis niin epäonnistunu olo, mutta toisaalta ei sekään ois kiva, että just kun on päässy kaksnumeroiseen lukuun, niin mennään takas siihen kolminumeroiseen. Huoh, kannattaako sitä syödä sitten ollenkaan.
Mä oon nyt huomannu, että tykkään aina vaan laihemmista ja laihemmista vartaloista. En kuitenkaan sellasista oikeesti ylilaihoista, mutta kuitenkin musta tuntuu, että mitä enemmän noita kuvia kattelen, nii sitä enemmän ne muuttaa mun mieltä. Manipuloi. Mä en halua alkaa ihannoimaan liian laihaa, mä haluaisin vaan olla ensinnäkin normaalipainonen ja toiseksi siro. Mä haluaisin vaan olla jotain sellasta, mitä mä en koskaan ois uskonu voivani olla, jotain sellasta mitä mä en koskaan oo ollu, jotain täysin vastakohtasta. Oon alkanu tykkäämään lantion luista ja kylkiluista, ne on kauniita. Ihmiset, keillä ne näkyy, on kauniita. Mäkin haluan olla kaunis.
Mutta mä en aio sairastua syömishäiriöön, mä en aio alkaa ajattelemaan niin, mä en halua sellaseen ajatusmaailmaan. Mulle maailma on edelleen kaunis, kaikki ihmiset on kauniita, eikä laihat ihmiset oo yhtään sen parempia ihmisiä, kun vähän pyöreemmätkään. Ja mä pidän itsestäni, enkä aio alkaa itteäni vihaamaan. Omalla tahdollani mä saan pidettyä sairaan maailman poissa mielestäni, mun on pakko. Tää on vaan väliaikanen keino motivaatioon ja jos syömishäiriöön sairastun, niin sitten vaan sellaseen syömishäiriöön, että en syö oikein, mutta en sellaseen, että vihaan vartaloani.
( Enkä halua loukata ketään, nää on vaan mun ajatuksia! )
Tiedättekö: mua ihan alkaa itkettään kun mä aattelen kuinka kaunis maailma on, kuinka onnekas mä oon, kuinka ylpee mä oon itestäni, että mä oon selvinny näin pitkälle. Mulla on niin paljon edessä, mä tuun kokomaan vielä niin paljon kauniiita hetkiä, tapaamaan kauniita ihmisiä, elämään kaunista elämää. Kaikki on kaunista, jos vaan osaa katsoa oikein. Elämä on kaunista. Ja mä rakastan kaikkea, rakastan tätä aivan kaikkea, tätä kokonaisuutta. Rakastakaa toisianne, rakastakaan itseänne. Kaikki on sen arvosia. Teistä jokainen on sen arvosia. Ja hymyilkää, hymy on yks kauneimmista asioista maailmassa. Hymyilkää.
Mä teen lupauksen. Ens vuonna, tänä päivänä, 13.07.2011, mä valvon koko yön ja katon auringonlaskun sekä nousun. Yksin tai jonkun kanssa. Mutta mä teen sen. Ja se tulee olemaan yks kauneimmista päivistä mun elämässä, ja sillon myös mä olen kaunis, maailman kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti