Paint my world red

Mulla oli tänään aamulla inhottava olo, en jotenkin edes muistanut, että oon jo laihtunu noin 10 kg. Mä katoin hautajaisista kuvia, yritin olla kattomatta itteäni, mutta kyllä mä vaan näytin niin järkyttävältä. Sellasta en nää peilistä, onko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä en tiedä.

Sitten tuli sossun täti päivällä ja puhuttiin kaikista ruokavalio jutuista, terveydestä, painon tarkkailusta jne. Ne ei tiedä, että mä laihdutan, enkä aio kertoa. Mä tykkään niin paljon äidistä, kun se valehtelee mun puolesta ja mun kanssa. Kuulostaa kamalalta, mutta se on niin arvokas teko mulle.

Sitten äiti soitti mun sokerirasitustestin tuloksia ja tosiaan: sokerit on korkeella, en oikein tiedä siitä muuta, mutta kuulemma mulla ei oo sokeritautia, mutta mun kyky puolustautua sitä vastaan on heikentyny. Eli mulla on riski sairastua sokeritautiin. Myös kolesteroolissa oli jotain, en tiedä, en tiedä kiinnostaako mua edes.

Meidän pitää mennä kuulemma äidin kanssa ravintoterapeutille. Musta se on vaan niin naurettavaa, koska mä tiiän ne kaikki jutut jo ennestään. No mutta mä meen sinne sitten, ihan sama. Mutta ei ne mun sokerit tai kolesterooli ainakaan voi mihinkään nyt nousta, kun en mitään syö.

Tuli tyhmä olo. Alotan alusta:

Pääasiana oli siis nyt sanoa, että mulla oli tänään hirvee olo. Mutta sitten ihanaa tulin koneelle, katsomaan onko blogiini tullu kommentteja ja kaks ihmistä sai mulle niin paljon paremman olon. Äsken oli olo, että tekis taas mieli itkeä kaunista maailmaa, kiittää jota kuta, en tiedä ketä, siitä että olen tässä. Mutta sitten se tunne meni ohi, nyt en tiedä miltä tuntuu. Edelleen pala kurkussa, jotain tekee mieli itkeä, mutta nyt ei ehkä onnesta.

Sen tiedän, että tänään mulla on ollu selvästi normaalia pahempi olo. Musta ei oikein oo eest tuntunu näin huonolta varmaan kevään jälkeen. Jos ei oteta huomioon hautajaisia. Hassua, elämä on hassua. Ja musta tuntuu nyt jotenkin tosi tyhmältä. Elämä on tyhmää? Ei todellakaan ole, elämä on ihanaa.

Äiti lupas mulle rahaa yhdestä jutusta, mistä se nyt saa rahaa. Sitten saan ostaa paaaaljon ihania vaatteita! Mä en tiedä koska mun pitäs ostaa niitä. Kun toisaalta haluaisin ostaa ne etukäteen, saada niistä motivaatiota, mutta toisaalta ei varmasti tunnu kivalta ahtautua niihin vaatteisiin, kun tietää ettei varmasti niihin nyt tule mahtumaan. En tiedä mitä teen, nyt en jotenkin tiedä mitään.

Tiedän vaan, että oikeesti oon onnellinen. Oikeesti mulla ei nyt oo paha olla. Eikä mun tee mieli itkeä, mulla vaan on tää pala kurkussa. Se on sellanen pieni pala onnea. Ja aina kun mä tunnen sen tuolla kurkussani, mä tiedän, että mä tosiaan oon onnellinen. Se onni on mussa, mun sisällä.

Ja niin, minulla on taas ikävä

syksyä

kultaisia lehtiä

sadetta

 viileää ilmaa

maailman ihaninta tunnetta

tunnetta, jota kaipaan enemmän kuin mitään muuta.